Taas on vierähtänyt hyvä tovi viimeisimmästä tekstistä. Työ ja perhe piti kiireisenä, kunnes joku joka näistä naruista vetelee, päätti pistää tämän rouvan lokakuussa huilimaan. Jouduin työpaikallani sattuneen työtapaturman seurauksena nilkkaleikkaukseen ja siitä sitten menikin loppuvuosi toipuessa. Eikä tarvinne erikseen mainita, että pikkusisarusprojekti jytkähti myös syväjäähän samalla. Toki mahdollisuus annettiin, mutta suuria odotuksia ei ollut.
Ennen tapaturmaani ennätin kolme kiertoa käyttää lugesteronia vain todetakseni, etteivät ne sovi minulle ollenkaan. Kroppa meni totaalisen sekaisin, kierrot lyhenivät 22-23 päivään niiden ennen ollessa suht säännölliset 28vrk. Päätin lopettaa niiden käytön ja hakeutua yksityiselle hoitoon, kunnes sitten loukkasin itseni ja se sai jäädä.
Kun viimein pääsin kirjaimellisesti takaisin jaloilleni ja normaaliin arkeen takaisin, vauva-haave iski voimalla päälle. Ympärillä sateli raskausuutisia, meillä ei tärpin tärppiä. Niinpä viimein varasin yksityiselle lääkäriasemalle ajan, jossa kohtasin aivan ihanan ja ymmärtäväisen lääkärin! Hän todella kuunteli ongelmani ja pyrki löytämään niihin ratkaisun. Ihmettelipä vielä miksi minulle ylipäätään ne lugesteronit oli määrätty. Käynti ei ollut muutenkaan turha, sillä sain reseptin Letrozoleen ja kokeiluun tuli ovulaation induktio. Suunnitelmana käyttää kolme kiertoa ensin ja sitten lähetettä lapsettomuuspolille, jollei tulosta tule. Ensimmäinen kierto tuotti laihat tulokset, follikkelit eivät lähteneet kasvuun toivotulla tavalla ja seurantaultrassa kp 13 johtofollikkeli oli vasta 11-12 mm. No, siitä kierrosta ei arvatenkaan tärppiä saatu, enkä ollut aivan varma ovuloinko ollenkaan. Toinen kierto oli kivuliaampi ja sivuoireita riitti. Mutta, ei tärppiä siitäkään. Itkin jo miehelleni, että no niin lapsettomuuspoli ja vielä rankempi tie se on edessä. Hän yritti lohdutella, että vielähän meillä on yksi kierto jäljellä, älä mene asioiden edelle. Minä olin kyllä jo leuka rinnassa menossa kohti uusia pettymyksiä..
Mutta. Kp 28 koitti. Ei vuotoa. Kp 29 sain jo todella selkeän plussan. Koskaan aiemmin en niin "aikaisin" ole niin selkeää plussaa saanut.
Kuudetta kertaa raskaana. Voiko tätä uskoa todeksi? Tänään oli varhaisultra, jonne astelin jännittynein jopa pelonsekaisin tuntein. Kymmenessä minuutissa käynti oli ohi. Ja minä kävelin ulos hymyilen kuin hangonkeksi, pidellen kädessäni kuvaa pienestä ihmisen alusta, jonka sydän sykki. Voi pieni, kuinka me sinua odotetaankaan. Tulethan nyt syliimme asti?
