Näytetään tekstit, joissa on tunniste työ. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työ. Näytä kaikki tekstit

torstai 9. maaliskuuta 2017

Kohti kevättä - kohti uutta

Hei vaan täältä ruudun toiselta puolelta! Nykyään ei tunnu aika millään riittävän tämän blogin päivittämiseen, näinköhän siellä enää kukaan edes kehtaa käydä kurkkimassa, josko uutta kirjoitusta olisi ilmaantunut.. Mutta nyt ajattelin tulla hieman kertoilemaan meidän kuulumisia pitkästä aikaa. Olisi kiva kuulla myös mitä teille, jotka olette käyneet ajoittain kommentoimassa kuuluu? Pistäkäähän viestiä tulemaan mikäli näette tämän :)

Mistähän nyt lähtisin liikkeelle? Todetaan nyt vaikka alkuun, että uutta raskautta viimeisimmän keskenmenon jälkeen ei ole näkynyt eikä kuulunut ja alkaa usko taas koko hommaan mennä. Vaikka kuinka mennään tjottailu meiningillä, kyllä ne menkat vaan aina mielen matalaksi vetää. Mutta pitkään ei ennätä murehtimaan, sillä meidän ihana Tiitulainen kyllä pitää huolen, että liikkeessä pysytään ja touhua riittää.

Kuten taisin viimeisimmässä postauksessani jo puhella, tutkimuksiin keskenmenojen takia tosiaan hakeuduin viime vuoden lopulla. Liikkeelle lähdettiin ihan perus verikokeista ja ensimmäiset kokeet osoittivat pieniä viitteitä kilpirauhasen vajaatoimintaan. Vaan eipä siitä tainnut selitystä tulla, sillä kontrollikokeet olivat jo taas sitten viiterajoissa. Uudet kokeet otetaan loppuvuodesta, sen tiuhempaa seurantaa asian tiimoilta ei kuulemma ole syytä pitää. Sain lähetteen myös hyytymistekijäverikokeisiin, ja niissä jo kävinkin viime kuussa, mutta tuloksia en ole vielä saanut. Niissä kuulemma kestää se noin kuukausi, joten saa nähdä milloin niistä tietoa saan. Vähän jännittää, löytyisikö sieltä suunnalta selitystä? Vai onko vain todella niin käsittämättömän huonoa tuuria meillä tällä saralla. Who knows..

Muutoksen tuuletkin puhaltelevat, sillä olen palaamassa osa-aikaisesti töihin ensi kuussa. Toisaalta olo on haikea, kun se tarkoittaa Tiitun päivähoitoon laittoa, mutta uskon että neiti pärjää. Itsestäni en menisi niin vannomaan :D Sen verran touhukas ja tomera reilu 1,5v meillä kyllä asustaa, että uskon hänen olevan vain innoissaan kun pääsee kolmena päivänä viikossa touhottamaan ikätovereidensa kanssa. Toivon, että hoidon aloitus sujuisi hyvin ja Tiitumme tottuu uuteen arkirytmiimme. En ehkä olisi vielä muuten edes harkinnut töihin paluuta, mutta kun aukesi mahdollisuus päästä samaan paikkaan jossa olin ennen Tiitun syntymää, alkoi päässä pyöriä entäs jos. Ja kun työnantajakin minua niin kaipaili takaisin, laskeskeltiin ja mietittiin miehen kanssa iltana muutamana töihin paluun kannattavuutta ja niin minä sitten päätin aloittaa pehmeän laskun takaisin työelämään.

Eikä ne muutamat lisäroposet tähän talouteen ole kyllä yhtään haitallisia, sillä me ollaan ostamassa omakotitaloa :) ja muuttokin olisi jo näillä näkymin kesän alussa. Ihanaa saada lisätilaa ja Tiitulle oma huone! Pinterest on ollut iltaisin kovassa käytössä ja sieltä on jo tullut bongailtua kaikkia ihania ideoita uuteen kotiin. Uusi koti sijaitsee vähän kauempana kaupungin keskustasta, joten tilaa on myös pihamaalla touhuamiseen. Sinnekin on jo suunniteltuna keinua ja hiekkalaatikkoa ynnä muuta mukavaa meidän pienelle hurrikaanille. Toteuttamaan kun vain vielä pääsisi! Vaan äkkiähän tämä aika menee ja kohta huomataan taas elävämme muuttolaatikoiden keskellä :D

Kevään ja tulevan kesän lähestyminen saa taas mieleen nousemaan  myös surumme vuosipäivän. Meidän Enkeli on ollut monesti iltaisin ja yksin ollessa mielessä ja välillä katkeruus on taas nostanut päätään. Miksi meille kävi niin? Tietyt asiat ja kohtaamiset sekä tietyt puheenaiheet vain ovat viime aikoina saaneet mietteet palaamaan takaisin kohta kolmen(!?) vuoden takaisiin tunnelmiin. Voiko siitä todella olla jo kohta kolme vuotta? Edelleen ajoittain olo on kuin kaikki olisi tapahtunut vasta äsken.. Kuin vasta äsken olisin katsonut kuinka pieni arkku laskettiin maan kylmään syliin.. Mutta eteenpäin on menty vaikka sitä oli silloin vaikea uskoakaan, että elämä voisi edes jatkua. Niin vaan on päivät sekä kuukaudet vierineet ja vuodenajat vaihtuneet. Ikävän sävyt muuttuneet kaihoisaksi kaipaukseksi, kipu menetyksen terävästä tikarista hioutunut tylpemmäksi. Ja ihana pikkusisko, valontuojamme, kasvanut ja kehittynyt. Ja hän tulee jonain päivänä kuulemaan isosiskostaan kun on siihen valmis. Terkkuja sinne pilvien päälle, äiti rakastaa sinua.

tiistai 12. toukokuuta 2015

Mietteitä ja kuulumisia

En ole saanut aikaiseksi taas kirjoittaa oikein mitään. Paljon on asiaa mielessä, mutta ulos ei meinaa saada kirjoitettua. Eniten päänvaivaa aiheuttavat edelleen vuodot, joita tulee ja menee ja joista ei aina tiedä mikä ne laukaisee. Vaikka kuinka yrittäisi niihin suhtautua rennosti, on se todella vaikeaa. Viikonloppuna verinen vuoto taas käväisi säikyttelemässä, mutta onneksi loppui tällä kertaa aika nopeaan. Sovittiin työnantajan kanssa ja lääkärin kehoituksesta niin, että koska selkeästi työviikot lisäävät vuotojen mahdollisuutta olen nyt kotona masua kasvattelemassa ja odottelen rauhassa vauvan saapumista. Onneksi minulla on niin ihana työnantaja, joka ymmärtää, että turhia riskejä ei nyt oteta. Vauvan ja minun hyvinvointi on nyt tärkeintä.

Nyt elellään 24. raskausviikkoa ja tänään oli jälleen seurantaultra, jossa kaikki oli hyvin. Pieni kasvaa normaalisti ja rakenteitakin tarkasteltiin vielä uudella laitteella tarkemmin. Kaikki oli niin kuin pitääkin <3 Mutta taaskaan pieni ei suostunut kunnolla kuvattavaksi, vaan piteli välillä molempia käsiään kasvojen edessä. Äitin pikku hassu <3

Viikonloppuna äitienpäivä herätti monenlaisia ajatuksia. Mieleen tuli viime kevät. Vuosi sitten, odotin meidän enkeliä ja kaikki hehkuttivat kuinka ensi vuonna saamme mekin juhlia kunnolla äitienpäivää, pienen nyytin kanssa. Mutta silloin korjasin koko ajan, että ehkä. Jotenkin sen kummasti sisimmässään jo tiesi, että niin ei tule tapahtumaan. Ja niinhän siinä kävi, että ei mennyt kauaa kun meille syntyi kaunis, pikkuinen enkeli-tytär. Tänä vuonna kaikista huolista ja murheista huolimatta, olo on ollut levollisempi. Tällä kertaa jopa jollain tasolla uskon (tai kovasti ainakin yritän), että tämä pienokainen kotiin asti tulee ja saamme viettää syksyllä isänpäivää ja ensi keväänä juhlia äitienpäivää. Omana pienenä perheenä.

Levollisuuttani lisää ehkä hitusen tieto siitä, että pienimmät keskoset, jotka ovat selvinneet ovat syntyneet 24. viikolla. Vaikka parempi tietenkin aina mitä pidemmälle päästäisiin.  Pitäisi nyt vain entistä enemmän yrittää ottaa rennosti ja ajatella, että tällä kertaa kaikki menee hyvin. Kun tällä hetkellä ei edes onneksi näy viitteitä siitä, että pienokaisella olisi aikomustakaan tulla ennen aikaisesti. Mutta pieni pelko keskosuudesta on jossain tuolla alitajunnassa. Kun satuin vielä lukemaan, että äidin oma keskosuus voi lisätä riskiä ennen aikaiselle synnytykselle. Jälleen kerran ei voi kuin todeta; tieto lisää tuskaa.

Pikku murunen, kasva ja kehity rauhassa, suojassa äidin masussa. Ei ole vielä mikään kiire..

tiistai 4. marraskuuta 2014

Ja kuinkas siinä kävi?

Kuten lupasin eilen, niin tulin nyt kertoilemaan miten haastattelu sujui. Menin paikalle todella jännittyneenä ja tuntui, että sisuskalut kääntyy nurin. Mutta sitten kun astuin ovesta sisään, outo tyyneys ja levollisuus valtasi minut ja jännitys oli tiessään. (kummallista, siis TODELLA kummallista tällaiselle uusien tilanteiden ja ihmisten tapaamista jännittävälle) Mutta pääasia, että se varmaan sitten näkyi myös ulospäinkin, sillä haastattelu ei olisi paremmin voinut mennä. Maanantaina tämä rouva nimittäin aloittaa työn uudessa paikassa! Olen tosi innoissani! Haastetta siinä varmasti tulee olemaan, mutta otan sen mielenkiinnolla vastaan. Taitaa se sittenkin joskus paistaa päivä tähänkin risumajaan.