Näytetään tekstit, joissa on tunniste surun vuosipäivä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste surun vuosipäivä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 19. toukokuuta 2018

Tänään

Tänään muistelen menetettyä.
Tänään iloitsen touhukkaasta Tiitusta.
Tänään myhäilen peilin ohitse kävellessäni pienelle vatsakummulle.

Olen menettänyt paljon.
Olen saanut paljon.

Mutta edelleen on erityinen paikka sydämessäni, joka kuuluu vain sinulle. Nykyään pystyn (useimmiten) puhumaan jo sinusta itkemättä uusille ihmisille, mutta se ei tarkoita ettenkö edelleen surisi. Kaipaisi. Edelleenkään en ymmärrä, enkä käsitä, miksi emme sinua kotiin saaneet. Mutta jonain päivänä, toivon, että kohtaamme taas ja saamme kaikki olla yhdessä.

Hyvää syntymäpäivää, rakas Enkelini. ♡

Ja joka luojan päivä kannan tätä surua
Annan sille vallan, ruokin sydänverellä
Puren hampaat yhteen ja itken silmät päästäni
En jäänyt aivan yksin, on suru lohtunani
Mokoma-Itken silmät päästäni

perjantai 19. toukokuuta 2017

"Will someone else take my place"


Lily Allen - Take my place


Tämän kappaleen myötä olen palannut taas niihin kolmen vuoden takaisiin tunnelmiin. Tämän päiväinen lämmin ja kostea ilma sai ajatukset palaamaan ajassa takaisin. Myös kolme vuotta sitten ilma oli tavanomaista kuumempi kuin toukokuussa yleensä ja yöllä jopa ukkosti. Äskenkin satoi ravakasti vettä, vain se ukonilma puuttui.. Taivas itki kanssani jälleen. Hyvää syntymäpäivää sinne pilvien päälle rakas enkelini.

Muutenkin tuntuu kuten edellisessä postauksessanikin kuvailin, että takapakkia suremisessa on otettu ja reippaasti. Liekö syynä hormoonit, viimeisimmät keskenmenot vaiko se, että nyt on ollut taas vain "aikaa" miettiä. Ehkä suruprosessi jollain tapaa jäi kesken, kun aloin odottaa Tiitua ja huoli siirtyi hänen hyvinvointiinsa. Nyt kun hän on jo isompi ja elämä on niin sanotusti asettunut uomiinsa, on suru aika ajoin taas puskenut pintaan. Mutta tätä aaltoliikettä tämän kai sitten on tarkoitus olla..?

torstai 9. maaliskuuta 2017

Kohti kevättä - kohti uutta

Hei vaan täältä ruudun toiselta puolelta! Nykyään ei tunnu aika millään riittävän tämän blogin päivittämiseen, näinköhän siellä enää kukaan edes kehtaa käydä kurkkimassa, josko uutta kirjoitusta olisi ilmaantunut.. Mutta nyt ajattelin tulla hieman kertoilemaan meidän kuulumisia pitkästä aikaa. Olisi kiva kuulla myös mitä teille, jotka olette käyneet ajoittain kommentoimassa kuuluu? Pistäkäähän viestiä tulemaan mikäli näette tämän :)

Mistähän nyt lähtisin liikkeelle? Todetaan nyt vaikka alkuun, että uutta raskautta viimeisimmän keskenmenon jälkeen ei ole näkynyt eikä kuulunut ja alkaa usko taas koko hommaan mennä. Vaikka kuinka mennään tjottailu meiningillä, kyllä ne menkat vaan aina mielen matalaksi vetää. Mutta pitkään ei ennätä murehtimaan, sillä meidän ihana Tiitulainen kyllä pitää huolen, että liikkeessä pysytään ja touhua riittää.

Kuten taisin viimeisimmässä postauksessani jo puhella, tutkimuksiin keskenmenojen takia tosiaan hakeuduin viime vuoden lopulla. Liikkeelle lähdettiin ihan perus verikokeista ja ensimmäiset kokeet osoittivat pieniä viitteitä kilpirauhasen vajaatoimintaan. Vaan eipä siitä tainnut selitystä tulla, sillä kontrollikokeet olivat jo taas sitten viiterajoissa. Uudet kokeet otetaan loppuvuodesta, sen tiuhempaa seurantaa asian tiimoilta ei kuulemma ole syytä pitää. Sain lähetteen myös hyytymistekijäverikokeisiin, ja niissä jo kävinkin viime kuussa, mutta tuloksia en ole vielä saanut. Niissä kuulemma kestää se noin kuukausi, joten saa nähdä milloin niistä tietoa saan. Vähän jännittää, löytyisikö sieltä suunnalta selitystä? Vai onko vain todella niin käsittämättömän huonoa tuuria meillä tällä saralla. Who knows..

Muutoksen tuuletkin puhaltelevat, sillä olen palaamassa osa-aikaisesti töihin ensi kuussa. Toisaalta olo on haikea, kun se tarkoittaa Tiitun päivähoitoon laittoa, mutta uskon että neiti pärjää. Itsestäni en menisi niin vannomaan :D Sen verran touhukas ja tomera reilu 1,5v meillä kyllä asustaa, että uskon hänen olevan vain innoissaan kun pääsee kolmena päivänä viikossa touhottamaan ikätovereidensa kanssa. Toivon, että hoidon aloitus sujuisi hyvin ja Tiitumme tottuu uuteen arkirytmiimme. En ehkä olisi vielä muuten edes harkinnut töihin paluuta, mutta kun aukesi mahdollisuus päästä samaan paikkaan jossa olin ennen Tiitun syntymää, alkoi päässä pyöriä entäs jos. Ja kun työnantajakin minua niin kaipaili takaisin, laskeskeltiin ja mietittiin miehen kanssa iltana muutamana töihin paluun kannattavuutta ja niin minä sitten päätin aloittaa pehmeän laskun takaisin työelämään.

Eikä ne muutamat lisäroposet tähän talouteen ole kyllä yhtään haitallisia, sillä me ollaan ostamassa omakotitaloa :) ja muuttokin olisi jo näillä näkymin kesän alussa. Ihanaa saada lisätilaa ja Tiitulle oma huone! Pinterest on ollut iltaisin kovassa käytössä ja sieltä on jo tullut bongailtua kaikkia ihania ideoita uuteen kotiin. Uusi koti sijaitsee vähän kauempana kaupungin keskustasta, joten tilaa on myös pihamaalla touhuamiseen. Sinnekin on jo suunniteltuna keinua ja hiekkalaatikkoa ynnä muuta mukavaa meidän pienelle hurrikaanille. Toteuttamaan kun vain vielä pääsisi! Vaan äkkiähän tämä aika menee ja kohta huomataan taas elävämme muuttolaatikoiden keskellä :D

Kevään ja tulevan kesän lähestyminen saa taas mieleen nousemaan  myös surumme vuosipäivän. Meidän Enkeli on ollut monesti iltaisin ja yksin ollessa mielessä ja välillä katkeruus on taas nostanut päätään. Miksi meille kävi niin? Tietyt asiat ja kohtaamiset sekä tietyt puheenaiheet vain ovat viime aikoina saaneet mietteet palaamaan takaisin kohta kolmen(!?) vuoden takaisiin tunnelmiin. Voiko siitä todella olla jo kohta kolme vuotta? Edelleen ajoittain olo on kuin kaikki olisi tapahtunut vasta äsken.. Kuin vasta äsken olisin katsonut kuinka pieni arkku laskettiin maan kylmään syliin.. Mutta eteenpäin on menty vaikka sitä oli silloin vaikea uskoakaan, että elämä voisi edes jatkua. Niin vaan on päivät sekä kuukaudet vierineet ja vuodenajat vaihtuneet. Ikävän sävyt muuttuneet kaihoisaksi kaipaukseksi, kipu menetyksen terävästä tikarista hioutunut tylpemmäksi. Ja ihana pikkusisko, valontuojamme, kasvanut ja kehittynyt. Ja hän tulee jonain päivänä kuulemaan isosiskostaan kun on siihen valmis. Terkkuja sinne pilvien päälle, äiti rakastaa sinua.

torstai 19. toukokuuta 2016

Hyvää syntymäpäivää, Enkelini

Kaksi vuotta. Kaksi lyhyttä, mutta toisaalta taas pitkää vuotta. On kuin olisit ollut vielä äsken tässä. Kuin kaikki olisi tapahtunut vasta eilen. Niin kirkkaana kaikki on mielessäni. Mutta todellisuudessa aikaa on jo kulunut. Asioita tapahtunut, elämä edennyt. Mutta ikävä, se ei ole hävinnyt, suru sisimmässä ja kipu sydämessä ovat ja pysyvät. Kukaan ei sinua vie minulta pois, sillä elät sydämessäni. Muistot ovat tehneet sinne pienen pesän, jossa sinä asut, siellä sinä olet aina. Muistoja sinusta, ei kukaan voi minulta pois ottaa. Hyvää syntymäpäivää, rakas Enkelimme.♡



Erilainen onni

Sinä puutut pöydästämme.
Me sytytämme erityisen kynttilän.
Ihmiset joskus kysyvät, 
enkö ole vielä päässyt yli sinusta.
Minä ihmettelen kovin,
mitä he tarkoittavat.

Sinä panit hammaspyörän pyörimään minussa.
Ketjureaktion ilman loppua.
Eteenpäin ja taaksepäin.

Olen kutonut sinut itseeni.
Kuin langan, joka vaihtaa väriä kuvakudoksessa.

Maaginen lanka, joka muistuttaa
minua perspektiivistä. Ja antaa minulle uusia
aiheita, joiden juuret ovat sisimmässäni.

Ei, en minä ole päässyt sinusta yli.
Miksi olisinkaan?
Minä elän kaikkea sitä, jonka sinä annoit.
Ja olen onnellinen siitä, että sinä
kosketit minua ja muutit minut
kyynel kyyneleeltä.

Uskon, että 
se on sinun lahjasi
maailmalle.

-Kristina Grahn-