Näytetään tekstit, joissa on tunniste äitiys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste äitiys. Näytä kaikki tekstit

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Neiti elohopea

Niin on kiirettä pitänyt täällä kotiympyröitä pyörittäessä, että ei ole ennättänyt tänne blogin puolelle mitään kirjoittamaan. Onkohan täällä enää ketään, joka kävisi lueskelemassa? Sen verran verkkaista tämä kirjoitustahti on.

No, mutta ajattelin nyt joutessani muutaman sanasen tulla kertomaan meidän arjesta ja pikku neidistä. Täällä voidaan kaikki hyvin ja Tiitu kasvaa ja kehittyy semmoisella vauhdilla, ettei meinaa äiti perässä pysyä. Hän osaa jo kävellä "puita myöten" ja tuntuisi olevan vain ajan kysymys kun jo juostaan. Näinköhän ensimmäiset askeleet ilman tukea otetaan ennen 1v synttäreitä.  Joihin on muuten enää kolmisen viikkoa! En voi uskoa, että äidin vauva on jo niin iso tyttö! Tuntuu, kuin vasta eilen olisin saanut hänet ensimmäistä kertaa syliini ja nyt hän jo osaa itse tulla luokse kun kutsutaan.

Täällä siis kontataan hirmuista kyytiä, noustaan joka paikkaan seisomaan, kiipeillään ja kohta kävellään itse. Suusta löytyy seitsemän pientä hammasta ja niitä väläytellään naurun saattelemana kun yhdessä hassutellaan. Tiitu osaa leikkiä hämähämähäkki- laulun tahtiin ja rytmi tuntuu muutenkin olevan verissä, kun heti musiikkia kuullessaan alkaa polvet notkua ja istualtaan heilutaan puolelta toiselle. Kaikista taidoista ja Tiitun monista kujeista riittäisi varmasti kerrottavaa romaaniksi asti, mutta nämä nyt mainitakseni.

Täällä siis asuu pieni neiti elohopea, joka pitää äidin (ja isin) hyvinkin kiireisenä ja tekee jokaisesta päivästä erityisen. Kuinka voikaan tuota pientä ihmistä rakastaa niin kovin ♡

maanantai 9. toukokuuta 2016

Ensimmäinen

Eilen oli ensimmäinen äitienpäiväni. Ensimmäinen "oikea" äitienpäivä. Olenhan viettänyt jo kaksi äitienpäivää raskaana, tulevana äitinä.

Menneiden vuosien aikana olen viettänyt äitienpäivää monenlaisissa tunnelmissa. Mutta päällimmäisenä mielessäni ovat viimeiset kolme vuotta. Kolmen vuoden sisään olen kokenut kolme hyvin erilaista äitienpäivää. Vuonna 2014; olin äitienpäivän aikaan raskaana ja kaikki toitottivat kuinka ensi vuonna saisin viettää ihan OIKEAA äitienpäivää. Miten ihanaa! Eikös vain! Hymyilisit nyt! Itse en uskaltanut iloita, en uskoa enkä luottaa. Olinhan ajatuksissani vielä siinä lapsettomuuden ja äitiyden välimaastossa, missä kaikki voisi olla ohi silmäräpäyksessä. Ja kaikkihan tietävät kuinka siinä sitten kävi...

Vuosi 2015. Edelleen välitilassa. Sydämessä menetyksen tuska ja pelko sekä epävarmuus tulevasta. En ollut edelleenkään virallisesti äiti. Kasvatin kuitenkin jälleen uutta elämää kohtuni suojissa, mutta tällä kertaa ei kukaan uskaltanutkaan sanoa, että ensi vuonna sitten... Mutta yllätyin kun sain kuitenkin kahvin ja aamupalan sänkyyn, kuin oikea äiti konsanaan. Olin niin liikuttunut kun siskoni järjesti niin, että myös minä sain äitienpäivän aamupalan sänkyyn oman äitini kanssa. Ajattelin, että jos nytkin käy huonosti niin sainpahan edes kerran viettää perinteistä äitienpäivää.

Tänä vuonna sydämeni täyttyi onnesta ja kiitollisuudesta. Sain halata ja suukottaa omaa pientä tuhisevaa lastani. Katsoa pienen riemua kun hän näkee kissan liittyvän aamupalapöytään. Liikutuin, kun näin pienen Tiitumme puettuna mekkoon ja ryömivän innoissaan kohti minua. Sain vihdoin viettää ensimmäistä ihan omaa äitienpäivää. Olen sanoin kuvaamattoman kiitollinen tästä etuoikeudesta, että saan käyttää itsestäni nimitystä äiti. Että jonain päivänä saan myös kuulla pienen Tiitumme kutsuvan minua äidiksi. Kaikilla niin ei ole, enkä itsekään vielä edes synnärillä uskaltanut luottaa, että tällainen onni myös minulle suodaan.

Ajatuksia herätti myös tämä artikkeli johon törmäsin viime viikolla. On hyvä, että lapsettomuutta nostetaan esiin, ettei se olisi enää tabu. Asia josta pitäisi vaieta ja jota pitäisi hävetä. Vaikka vihdoin näiden vuosien ja vaiheiden jälkeen saan sanoa itseäni äidiksi, on osa minusta aina lapseton. Lapsettomuuden tuska teki minuun säröjä, menetys rikkoi palasiksi, mutta Tiitumme syntymä on hionut säröjen reunat tylpemmiksi ja liimannut palasia yhteen. Uskaltaisin silti väittää, että ajattelen edelleen monista asioista hyvin eri tavalla kuin joku joka ei ole lapsettomuutta tai oman lapsen menetystä kokenut. Siksi päätän tämän postaukseni seuraavaan sitaattiin, joka voisi olla minun suustani;

"Äitienpäivänä lapset luulevat, että juhlimme minua. Oikeasti minä juhlin heitä"
Ulla Ahvenniemi