Näytetään tekstit, joissa on tunniste epävarmuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste epävarmuus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Viides?

Nojaan töissä mopin varteen ja nyyhkin. Aamuinen ultra ei tuonut sitä mitä sinne menin hakemaan, varmuutta, luottoa. Tilalle tuli huoli ja murhe. Ei vielä näy sykettä, katsotaan viikon päästä uudestaan. Ei tää vaan voi mennä taas näin! Vessakäynnit ovat kuin painajaisia, mutta olen hereillä. Verta.. Sydän yrittää uskotella, ultraaminen vain ärsytti limakalvoja, järki huutaa tämän olevan lopun alkua. En enää tiedä mitä ajatella. Usko on koetuksella, päivittäin olen vähintään kertaalleen ollut valmis heittämään hanskat tiskiin, kunnes vuodon taas vähennyttyä toivo yrittää uida pinnalle.

Jotkut vaan vuotaa ja silti raskaus jatkuu normaalisti. Kuultu niiiin monet kerrat, että ihan teki mieli naurahtaa lääkärille, että ihanko totta? Mihinkähän suuntaan vaaka tällä kertaa kallistuu, oliskos tohtorilla kristallipalloa, molemmat vaihtoehdot kun on tullut jo koettua. Jälleen ollaan jännityksen ja tunteiden sekamelskan keskellä. Onko kehoni aloittanut viidennen keskenmenoni vai tuleeko meille jouluvauva?

Tämä blogi alkoi keskenmeno blogina ja semmoisena se taitaa saada aina vaan jatkoa.. 

tiistai 5. elokuuta 2014

Hyvä vai huono kummitäti, aika näyttää..

Viime viikolla kävin katsomassa ensimmäistä kertaa suloista kummilastani. Ihan helppoa se ei ollut, edellisenä iltana ennen kyläilyä kaikesta tsemppaamisesta huolimatta romahdus taas tuli ja huutoitku. Sori vaan naapurit ja kauniita unia teilekin. Mutta jälkikäteen ajateltuna parempi noin päin kuin, että olisin romahtanut pitäessäni tuota pientä nyyttiä sylissäni.

Vaikka ensin tuota pientä ihmistä sylissä pitäessäni ajatus siitä, ettei hän ole omani ja kuinka oma syli jää tyhjäksi tänäkin vuonna, oli musertaa minut, sain jostain kummasti voimaa olla jollain tasolla kuitenkin onnellinen siitä, että tämä pieni tyttö tuli elämääni. Kummallinen tyyneys valtasi minut, kun olin hänet nähnyt ja lähtenyt ajamaan kotia päin. Omaa tytärtämme hän ei kuitenkaan korvaa ja monet itkut on varmasti edessä tästä eteenkin päin.

Kun puhuin eräälle ystävälleni siitä, kuinka pelkään että mitä jos minusta tuleekin huono kummitäti, hän sanoi minun murehtivan turhia. Että parempaa kummitätiä ei voisi kuulemma toivoakaan. Kiitos hänelle näistä sanoista. Tämä kaikki vaan sattui nyt liian lähelle omaa surua ja on välillä vaikea olla vahva. Välillä vaan on tuntunut, että vaikka kuinka kovasti haluan olla kummitäti, ja hyvä sellainen haukkaanko liian ison palan? Teinkö päätöksen jatkaa kummina liian nopeasti? Menin vielä lupautumaan oikein sylikummiksi.

Ystävä kyllä lohdutti myös sillä, että ennen kuin tämä pikkuinen ymmärtää kunnolla maailman menosta on kerennyt aikaa kulua eteenpäin jo varmasti sen verran, että olen saanut ajatukseni kasaan. Toivottavasti minusta tulee hyvä kummi.