Tänään on taas itkettänyt, ärsyttänyt, masentanut. Niin kuin lähes jokainen sunnuntai viime aikoina. Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, sunnuntaisin on mieli ollut todella maissa. Mikä ihme se onkin, että aina sunnuntaina kaikki alkaa taas pyöriä päässä?
No, eipä tuota tietysti kauan tarvitse miettiä. Yleensä sunnuntait olen vapaalla ja kotona. Vieraitakin harvoin sunnuntaisin on. Yksinkertaisesti on siis aikaa ajatella! Viikolla yritän pitää itseni kiireisenä, päivät menee töissä ja illat virkkaan tai värkkään jotain muuta. Sitä suloista itsepetosta harrastan siis edelleen. Mutta sittenpä koittaa se laiska sunnuntaiaamu ja kaikki vyöryy taas päälle. Tänään haikeus iski jo aamupalapöydässä eikä vieläkään ole mennyt kokonaan pois. Kuinka monta kertaa minun täytyy jauhaa nämä samat asiat, käydä läpi nämä samat tunteet, ennen kuin helpottaa? Tuntuu, että olo on vain ottanut takapakkia.
Minua ärsyttää ehkä tällä hetkellä eniten juuri se, että joudun käymään uudestaan läpi myös ne tunteet jota koin lapsettomuuden kovimmissa tuskissa. Olen niin katkera, että kun olin jo jollain tavalla päässyt sinuiksi lapsettoman minäni kanssa annetaan toivoa ja sitten otetaan se pahimmalla mahdollisella tavalla pois. Nyt joudun suremaan lapsettomuuden lisäksi myös lapseni kuolemaa. En mahda sille mitään, että itken tätä vääryyttä kerta toisensa jälkeen uudestaan. Vaikka kuinka yritän sanoa itselleni, että elämän on jatkuttava. Vaikka kuinka yritän kovasti iskostaa päähäni, että elämässäni on paljon hyvää ja aihetta olla kiitollinen. Mutta tekee silti niin v***** kipeää ajatella joutumista luopumaan jostain mitä on aina halunnut ja kaivannut. En vain pääse yli enkä ympäri tästä katkeruudesta, että elämän piti mennä näin. On niin pirun vaikea päästää irti ajatuksista, että mitä nyt voisi olla. Mutta tänään totesin, että minun on pakko. Pakko ainakin yrittää. Pakko! Mitä lujemmin yritän pitää kiinni menneestä, sitä vaikeampaa vain teen elämästäni. Ja siinä sivussa myös muiden elämästä. Mutta se onkin sitten eri asia kuinka monta tällaista sunnuntaita vielä tarvitsen, ennen kuin olen sinut kaiken tämän kanssa.