En ole saanut aikaiseksi taas kirjoittaa oikein mitään. Paljon on asiaa mielessä, mutta ulos ei meinaa saada kirjoitettua. Eniten päänvaivaa aiheuttavat edelleen vuodot, joita tulee ja menee ja joista ei aina tiedä mikä ne laukaisee. Vaikka kuinka yrittäisi niihin suhtautua rennosti, on se todella vaikeaa. Viikonloppuna verinen vuoto taas käväisi säikyttelemässä, mutta onneksi loppui tällä kertaa aika nopeaan. Sovittiin työnantajan kanssa ja lääkärin kehoituksesta niin, että koska selkeästi työviikot lisäävät vuotojen mahdollisuutta olen nyt kotona masua kasvattelemassa ja odottelen rauhassa vauvan saapumista. Onneksi minulla on niin ihana työnantaja, joka ymmärtää, että turhia riskejä ei nyt oteta. Vauvan ja minun hyvinvointi on nyt tärkeintä.
Nyt elellään 24. raskausviikkoa ja tänään oli jälleen seurantaultra, jossa kaikki oli hyvin. Pieni kasvaa normaalisti ja rakenteitakin tarkasteltiin vielä uudella laitteella tarkemmin. Kaikki oli niin kuin pitääkin <3 Mutta taaskaan pieni ei suostunut kunnolla kuvattavaksi, vaan piteli välillä molempia käsiään kasvojen edessä. Äitin pikku hassu <3
Viikonloppuna äitienpäivä herätti monenlaisia ajatuksia. Mieleen tuli viime kevät. Vuosi sitten, odotin meidän enkeliä ja kaikki hehkuttivat kuinka ensi vuonna saamme mekin juhlia kunnolla äitienpäivää, pienen nyytin kanssa. Mutta silloin korjasin koko ajan, että ehkä. Jotenkin sen kummasti sisimmässään jo tiesi, että niin ei tule tapahtumaan. Ja niinhän siinä kävi, että ei mennyt kauaa kun meille syntyi kaunis, pikkuinen enkeli-tytär. Tänä vuonna kaikista huolista ja murheista huolimatta, olo on ollut levollisempi. Tällä kertaa jopa jollain tasolla uskon (tai kovasti ainakin yritän), että tämä pienokainen kotiin asti tulee ja saamme viettää syksyllä isänpäivää ja ensi keväänä juhlia äitienpäivää. Omana pienenä perheenä.
Levollisuuttani lisää ehkä hitusen tieto siitä, että pienimmät keskoset, jotka ovat selvinneet ovat syntyneet 24. viikolla. Vaikka parempi tietenkin aina mitä pidemmälle päästäisiin. Pitäisi nyt vain entistä enemmän yrittää ottaa rennosti ja ajatella, että tällä kertaa kaikki menee hyvin. Kun tällä hetkellä ei edes onneksi näy viitteitä siitä, että pienokaisella olisi aikomustakaan tulla ennen aikaisesti. Mutta pieni pelko keskosuudesta on jossain tuolla alitajunnassa. Kun satuin vielä lukemaan, että äidin oma keskosuus voi lisätä riskiä ennen aikaiselle synnytykselle. Jälleen kerran ei voi kuin todeta; tieto lisää tuskaa.
Pikku murunen, kasva ja kehity rauhassa, suojassa äidin masussa. Ei ole vielä mikään kiire..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kuulisin mielelläni ajatuksia, joita tekstejäni lukiessa mahdollisesti sinulle herää. Kiitos kommentistasi! Asiattomuuksia en julkaise.