Helpommin sanottu kuin tehty

Niin, kuten uhosin itselleni, että tänä vuonna yritän opetella jälleen positiivisemman elämänasenteen, ei se ihan niin vain taida käydäkään. Menneisyyden möröt yrittävät pala palalta nakertaa tätä uutta asennettani heikommaksi ja heikommaksi. Olen yrittänyt hakea puheisiini positiivisempaa sävyä ja luottaa tulevaan. Mutta kuitenkin tuolla takaraivossa on se sama tunne, että jos nyt uskallat iloita elämästä niin matto tullaan vetämään taas jalkojen alta ja pudotus tulee olemaan kivulias.

Kuinka kummassa saisin nämä menneisyyden haamut tiehensä? Ääneen uhoaminen ei ainakaan vielä ole tuottanut tulosta ja pelottanut niitä pois. Olen niin kyllästynyt pelkäämään, että jotain pahaa tapahtuu. Mutta vaikka kuinka pyristelen vastaan, jokin pieni ääni yrittää kuiskia, että ähä ähä kohta sitä taas tulee lokaa niskaan ja kunnolla, odotahan vain..

Mutta periksi en aio antaa. Tästä vuodesta tulee parempi kuin edellisestä. Niin sen on nyt mentävä. Muuta vaihtoehtoa en anna, siihen en yksinkertaisesti vain suostu!