keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Elämä kuljettaa

Tapahtui 1.1.2015 n. klo 02.30
En uskalla katsoa. Pyydän miestäni katsomaan ensin. Vakava ilme. Mitä, eikö? Mies lukee ohjetta otsa kurtussa. Katson itsekin. Katson hämmentyneenä miestäni, joka viimein sanoo: "Eipä tuo enää vahvempi voisi olla."  Oltiin kumpikin ensin tuijotettu väärää viivaa! (Sen siitä saa kun ostaa erilaisen testin kuin ennen) En voi uskoa tätä todeksi! Mutta totta se on! R-A-S-K-A-A-N-A! Aamulla oli vielä pakko tehdä viikkonäyttöinen testi. Ja positiivinenhan sekin oli. Ei hullumpi alku uudelle vuodelle!

Kummallista kyllä, en ollut yhtään niin paniikissa kuin silloin sain viimeksi positiivisen tuloksen vajaa vuosi sitten. Olo oli rauhallinen ja ajatus vain, että tottakai tämä menee nyt hyvin. Ei ole muuta mahdollisuutta. Vaikka eihän se huoli mihinkään häviä ja menneisyyden haamut yrittävätkin häiritä tätä uutta positiivisen ajattelun opetteluani. Mutta tällä kertaa toivon, uskon ja pidän sormet ristissä. Tänä vuonna MEILLE TULEE VAUVA!

----

Onnen huumassa ja uuden positiivisen asenteen innoittamana kirjoitin tuon tekstin ollessani rv 5+6. Mutta kun on kyse minusta, onhan se nyt liikaa vaadittu että onnellisuus tulisi helpolla ja ilman huolia. Raskausviikolla 6+3 vuosin hieman verta. Ruskehtavaa, mutta kuitenkin. Paniikki iski ja seuraavana päivänä menin purkamaan tuntojani neuvolaan, jossa vuodatin kaiken. Tuona hetkenä palasin taas kevään 2014 tunnelmiin. Siihen huoleen, murheeseen ja paniikkiin. Ei kai taas käy näin?! Ahdinkoni huomattuaan ihana neuvolatäti laittoi minulle lähetteen alkuraskauden ultraan, jonne pääsinkin jo samana päivänä. Luulin, että käynti parantaisi oloani ja saisi huoleni väistymään. Mutta päinvastoin. Lääkäri tutkaili hiljaa näkemäänsä ja sanoi, että kyllähän täällä jotain näkyy... Mutta itsekin näin, ettei siellä näkynyt sitä mitä odotin. Ei sykettä. Tuntui, että romahdin siinä hetkessä täysin. Mutta lääkäri yritti vielä sanoa, että ei pidä huolestua. Otetaan verikokeet ja katsotaan, onko hcg-arvot nousseet normaalisti. Jouduin odottamaan tuloksia viikonlopun yli ja ne olivat pisimmät kaksi vuorokautta vähään aikaan. Onneksi arvo oli kuitenkin noussut hienosti (yli 70 000) ja sain uuden ajan verikokeisiin ja ultraan parin viikon päähän. Vaikka kuinka oireiden (aivan jäätävä ympärivuorokautinen pahoinvointi) ja hcg-arvojen perusteella yritin luottaa, että kaikki on hyvin, pelko ja huoli oli läsnä koko kahden viikon ajan.

Edellinen yö ennen uusintaultraa meni pyöriessä ja huonosti nukkuessa. Onneksi mies oli vapaalla ja pääsi mukaani. Ensin lääkäri kertoi uudet hcg-arvot. "240 000, että ihan kunnon lukemat on." Vaikka arvo oli noin korkea ja valoi jo uskoa kaiken olevan kunnossa, tärisin astellessani ultrattavaksi ja pelkäsin katsoa ruudulle. Mutta sitten kun uskalsin katsoa näin maailman ihanimman näyn! Siellä se pieni oli, vastasi viikkoja ja sydän sykki! Aloin itkeä onnesta ja puristin miehen kättä. Meidän rakas pieni ♡
Mutta vuodot jatkuivat edelleen. Välillä oli päiviä, ettei mitään ja sitten taas oli. Epätietoisuus ja pelko ei jättänyt rauhaan. Sitten koitti nt-ultra, jota jännitin ihan tajuttomasti. Mies ei päässyt mukaan ja pelkäsin niin, ettei sykettä enää olisikaan. Mutta onneksi pelkoni oli turha. Siellä pieni ihana vauvamme heilutteli pieniä käsiään ja teki kuperkeikkoja. Kaikki kunnossa ♡ Mittaukset tehtyään ja ultrausta lopetellakseen, lääkäri käänsi vielä anturia kertaalleen ja katsoi minuun. "Tiedätkös mikä tämä on?" Sydän jätti muutaman löynnin välistä. "Sinä olet odottanut kaksosia.. Toisen kasvu vain on valitettavasti pysähtynyt joskus rv 7-8 paikkeilla.. Siitä ne sinun vuodotkin todennäköisesti johtuu. Eikös sinulle ole tästä mitään puhuttu?" Ei oltu ei. Itsekin kyllä varhaisultrassa rv9 katselin ja kummastelin tyhjältä näyttävää, ylimääräistä pussukkaa joka eläväisen rinnalla näkyi, mutten alkanut siinä sitten kyselemään enempää kun olin vain niin onnellinen nähdessäni elämää sisälläni. (Ja ajattelin, että no niin, kohtuni koettua kovia se on kehittyänyt ylimääräisen "onkalon") Nyt jälkikäteen ajateltuna on loogista, miksi näin sen pussin ja oireeni olivat niin vahvat ja hcg-arvoni niin korkeat. Ja miksi tunne kahdesta pienestä oli niin voimakas jo heti alusta asti. Miehellenikin puolitosissaan vitsailin, että siellä ne kaksoset köllöttää. Kaksoset. Olen odottanut kaksosia. Vaikka toisaalta olen surullinen, ettei toinen pienistä jaksanut jatkaa kasvuaan, olen iloinen ja kiitollinen tästä toisesta. Ja selvisipä syy ajoittaiseen vuoteluunkin siinä samalla.

Tässä siis syy aika laiskaan postaustahtiini. Ekat 13 viikkoa olin niin kauhean pahoivoiva, ettei bloggaaminen paljon edes houkutellutkaan. Keskittyi vaan olemaan oksentamatta, huonoin menestyksin. Ja muutenkin on ajatukset pyörineet niin tämän uuden raskauden ympärillä ja kun en siitä uskaltanut ennen tätä edes kirjoittaa, on tahti ollut hidasta. Tällä hetkellä eletään rv 18+0 ja ajattelin siis viimein astua ulos "raskauskaapistani" Olen niin onnellinen. Kiitollinen. Ja varmasti jonkin verran nyt myös raskauskuulumisia tänne kirjoittelen. Olen myös peloissani ja jännittynyt. Johtuen juurikin siitä, että ajankohta jolloin kaikki viimeksi kääntyi elämässä nurin lähestyy.. Edelleenkään en pidä itsestään selvyytenä, että pienokainen kotiin asti saadaan. Mutta rakastan niin jo tätä pientä ihmettämme, että ajatus menetyksestä salpaa hengityksen. Toivon niin kovin, että pikkusisarus Enkelillemme kotiin asti saadaan ♡

---

Olen tätä tekstiä nyt kirjoitellut pitkin raskautta. Tuon viimeisen kappaleen kirjoitin sunnuntaina kun lähes neljä viikkoa oli ennättänyt sujua "normaalisti"(=ilman vuotoa) ja olin jo lähellä painaa julkaise-nappia. Tulin kuitenkin toisiin aatoksiin. Mitä jos pilaan kaiken tällä julkaisulla? Jätin julkaisematta tekstin silloin ja nousin mennäkseni vessaan. Ja pyyhkiessä paperiin tuli verta. Kirkasta verta. EI. Eikai tämä helvetti alkaisi taas alusta? Kiitos pääsiäispyhien, kunnon tutkimuksiin pääsin vasta eilen. Mitään selitystä ei vuodolle löytynyt. Pieni voi hyvin, kaikki näytti normaalilta. Mutta pelko ja ahdistus, että tämäkin onni meiltä viedään, se tuli nyt lopullisesti jäädäkseen. Vuodot on tällä hetkellä jonkin verran rauhoittuneet, mutta eivät loppuneet. Rentoudun ehkä sitten jos/kun tämä pieni ensimmäisen kerran parkaisee. Mutta nyt uhmaan tätä universumia ja siis paljastan, että toistaiseksi täällä ollaan 19 viikolla raskaana.

6 kommenttia:

  1. Huh, sydämeni jätti muutaman lyönnin väliin kaksosten kohdalla...

    Melkoinen vuodenalku siellä ollut, apua! Toivon kaikkea hyvää jatkoon, toivottavasti vuotelut ja muut jäisivät pois. Käy ultrassa ahkerasti, oman mielenrauhankin vuoksi - sinun kuuluu sinne päästä aina kun haluat.

    En onnittele, koska en (enää) onnittele ketään raskausvaiheessa, mutta toivotan paljon voimia, rauhaa ja valoa tuleviin viikkoihin ja kuukausiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Gretel! ♡ Etenkin tuota rauhaa nyt kaipaisi enemmän kuin koskaan. Stressitasot huitelee taas korkealla, kun pelot ottavat vallan. Mutta päivä kerrallaan, enempää ei voi tehdä.

      Aurinkoista kevättä ja kaikkea hyvää myös sinulle! ♡

      Poista
  2. Mikä mahtava startti uudelle vuodelle! Vuoristorataa ollut tähän saakka ja tulee olemaan varmaan loppuun asti, mutta uskon täysillä, että tällä kertaa se onnellinen loppu teille tulee! Onnea ja luottamusta matkaan, suuria tsemppipeukutuksia täältä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulpukka! ♡ Toivotaan, että tänä vuonna tämä pieni syliin asti saadaan ♡

      Poista
  3. Suu on vieläkin ammollaan luettuani tuon kaksoset! Aivan ihana ajatuksena, vaikka suru tietysti, ettei toinen selvinnyt. Sait sentään selityksen alkuajan vuodolle. Voi kun ne loppuisivat kokonaan, olisit sen ansainnut <3 Hyviä vointeja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Greta! <3 Olihan se aika uutinen kun sai kuulla, ettei ne omat aavistukset olleetkaan ihan höpöhöpöä. Ja edelleenkin sitä välillä miettii, miksi piti käydä näin... Mutta onneksi tämä toinen pikkuinen voi hyvin ja siitä olen äärettömän kiitollinen <3 Kun vain kaikki menisi nyt hyvin ja toivottavasti nämä vuodotkin häviäisivät pian säikyttelemästä..
      Hyviä vointeja myös sinulle <3

      Poista

Kuulisin mielelläni ajatuksia, joita tekstejäni lukiessa mahdollisesti sinulle herää. Kiitos kommentistasi! Asiattomuuksia en julkaise.