Blogi on ollut viime aikoina hieman hiljainen, johtuen minun kiireistäni. Mies oli kesälomalla ja halusin mahdollisimman paljon viettää aikaa hänen kanssaan, enkä niinkään surffailla blogimaailmassa. Kävimme lomamatkallakin ja se sujui kaikeksi onneksi hyvin, vaikka hieman jännäsin kuinka uskallan pitkään matkaan lähteä. Tuli kyllä kaikki sairaalat reitin varrella käytyä ajatuksen tasolla läpi, jos tarve olisi tullut niihin mennä. Kävin kyllä ennen reissuun lähtöä hakemassa uskonvahvistusta yksityiseltä ultrasta, ja lääkäri ei nähnyt mitään estettä matkalle lähtöön. Oli kyllä ihana matka!
Reissun jälkeen onkin riittänyt sitten muuten hulinaa, kun on käynyt vieraita ja rakkaan ystäväni polttareita suunnittelin. Nyt on polttarit onnistuneesti vietetty ja seuraavaksi odotellaan hääpäivän koittavan. Tämä kaaso on jo ihan täpinöissään! Toivottavasti vain jaksan olla päivän skarppina, eikä olisi liian kuuma.
Masuvauvan vointia käytiin viime viikolla vilkaisemassa ultrassa ja kaikki oli lääkärin mukaan hyvin. Tosin viikkoa pienempää tyyppi vastasi kuin olisi viikot olleet, mutta lääkäri sanoi ettei tarvitse olla huolissaan. (No, huolestuin silti!) Mutta lääkäri tutki istukan virtaukset ja sanoi, ettei ainakaan ravinteiden puutetta ole. Toinen vain on siro kooltaa. Yritän nyt uskoa tähän teoriaan ja onneksi jo parin viikon päästä on seuraava kasvunseurantaultra. Sen verran vilkaasti tyyppi tuolla masussa liikuskelee, ettei sen puoleen ole huolta. Ja välillä tulee ehkä liikaakin mietittyä jos hetken on hiljaisempaa..
Sain nyt sitten jonkin kesälenssun ja tietysti huoli nosti päätään, ettei vain ole haitaksi vauvalle. Mutta niin pitkään kun kaveri on virkeä, ei kuulemma pitäisi olla huolta. Toivottavasti tämä menisi nopsaan ohitse. Ei kovin kivalta vatsassa nämä yskänpuuskat tunnu, niistämisestä puhumattakaan..
Muuten tänne kuuluu hyvää, masu kasvaa ja joitakin hankintojakin ollaan jo varovasti tehty sekä kotia järjestelty uutta tulokasta varten. Palaan aiheeseen vaikka ihan omassa postauksessaan. Sillä nyt tämä nuhanenä köllähtää massun viereen kuulostelemaan näitä ihania potkutteluja! Voi kulta pieni, kun olet jo niin mahdottoman rakas ja tärkeä. ♡
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kuulisin mielelläni ajatuksia, joita tekstejäni lukiessa mahdollisesti sinulle herää. Kiitos kommentistasi! Asiattomuuksia en julkaise.