Tällä hetkellä ketuttaa kuin pientä oravaa, jonka käpy on jäässä! Eilen sain viimein yhteyden sairaalaan, kysyäkseni meidän tekemän valituksen tilanteesta. Aiemmin kun kaikki puhelut meni vastaajaan. No mutta kuten arvata saattaa, eipä se täti siellä mitään tiennyt, mutta lupasi laittaa tänään aamulla infoa tilanteesta. Ja mikäs oli vastaus? Asia on edelleen kesken! Ja 4 viikon sisään vastaus olisi pitänyt tulla! (On ihan säädetty?) Nyt on kulunut kuitenkin jo tuplasti sen verran! Eivät siis todellakaan osaa hoitaa mitään oikein.
Eihän se vastaus tietysti sinänsä mitään muuta. Ei se tuo meidän vauvaa takaisin ja tuskin suostuvat vaatimuksiini korvata hoitokuluja takaisin. Mutta siitä saavat olla aivan varmoja, että jos vastine ei ole asiallinen (ja jos vastausta ei tämän vuoden puolella kuulu), niin valitus lähtee eteenpäin ylemmälle tasolle. Onko niin paljon vaadittu, että joku asia voisi mennä putkeen tuon p*skalaitoksen osalta?! Tähän mennessä kun MIKÄÄN ei ole mennyt niin kuin olisi pitänyt.. Prkl!
Olen lukenut blogiasi aina silloin tällöin, jostain syystä aina silloin kun tuska yllättää, kai sitä hakee jotain vertaistukea. Meidän tarina ja elämä on aivan erilainen,mutta suru on yhdistävä tekijä.. meillä ei ole lapsettomuus ongelmia, mutta kuopuksen menetys rv 16+4 on silti raskas paikka. Tämä tapahtui 1.10.-14. Kaikki tapahtui yllättäen mitään ennakoimatta ja pieni poikamme lähti enkeleiden matkaan :( Neuvolassa vaan ei pieni sydän enää sykkinyt.
VastaaPoistaSamaa meillekkin on sanottu että harvinaista näillä viikoilla.
Itse olen myös järkyttynyt sairaalan toiminnasta!! En voi uskoa että jouduin synnyttää pienen vauvani sairaalan vuodeosastolla huoneessa vessaan, johkin metalli astiaan (tälle oli joku oma nimitys) ! Siis voitko kuvitella,vessassa! Olisko tämän astian mahdollisesti voinut sitten tuoda vaikka vuoteeni viereen?! No joo, kaiken huipuksi tämän erittäin henkilökohtaisen,aran ja kipeän asian emme saaneet jakaa edes kahden,kaikessa rauhassa vaan minulla oli huonetoveri joka seurasi tilannettamme vierestä! Emme saaneet edes hyvästellä vauvaamme kahden,rauhassa. Kukaan ei missään vaiheessa ottanut osaa suruun tai ylipäätään jakanut empatiaa tilanteeseemme. Koin olevani täysin yksin tän asian kanssa (silloin kun mies ei ollut paikalla), ei tullut yhtään sellasta tunnetta että olisi voinut jollekkin purkaa surua ja keskustella,vaan päinvastoin. Kokosin itseni aina hoitajien käydessä ja kun he lähti tuli romahdus.
Löytyikö siihen,miksi vedet meni niin jokin syy? Itse jännityksellä odotan jälkitarkastusta jossa mahdollisesti selviää jokin syy (jos selviää).
-A
Olen niin pahoillani A :( Otan osaa suruunne. Iho nousi ihan kananlihalle, kun luin tuon sairaalakokemuksesi. Pistää niin vihaksi ja miettimään, että eikö sairaalahenkilökunnalla todellakaan ole minkäänlaista tilannetajua? Vauvan menetys on aina raskas asia vanhemmille, tapahtui se missä vaiheessa tahansa. Ja pitäisihän, näin maalaisjärjellä ajateltuna, hoitohenkilökunnan todellakin tajuta kuinka yksityisestä ja kipeästä asiasta on kyse! En meinaa löytää sanoja, tunnen niin sinun tuskasi :( Minua on eniten jäänyt vaivaamaan se, että emme saaneet meidän pientä syliin, emmekä hyvästellä rauhassa siinä hetkessä. Se on kuitenkin ainutlaatuinen hetki ja jokainen vanhempi toivoisi, että saisi kauniit muistot tuosta hetkestä mukaan.
PoistaMeillä syy aikaiseen vedenmenoon oli käsittääkseni tulehtuneissa sikiökalvoissa. Varmaa syytä taas siihen mikä tulehduksen aiheutti, ei ole kerrottu, tai ainakaan myönnetty. Toivottavasti teilläkin jonkinlainen selvyys asioihin tulee.
Paljon voimia ja jaksamista teille! Blogi on antanut minulle paljon ja toivottavasti olet blogini myötä löytänyt lohtua näinä vaikeina aikoina. Silloin olen onnistunut tarkoituksessani auttaa myös muita.