Olen etsiskellyt tässä jo muutaman tunnin sopivaa runoa kummilapsemme kastekorttiin. Ei oma runosuoni nyt oikein pulppua, niin pitää etsiä jo jonkun toisen runoilema. Mutta mitä siihen kirjoittaisin? Ei tunnu mikään nyt oikein kolahtavan.. Ja kastejuhla on jo huomenna! Lusikkakin on kaivertamatta, mutta en ole ennättänyt sitä mihinkään viedä. Eipä ole kaikki tiedotkaan vielä tiedossani, joten taidan sanoa, että vievät lusikan jonnekin kaiverrutettavaksi ja maksan sen sitten. Toisaalta ärsyttää jättää asia puolivalmiiksi, mutta ei nyt oikein enää mahda mitään...
Ja niin. Itkuhan se taas tuli, kun löysin kasterunojen joukosta runoja myös siitä, miten onnelliset vanhemmat hehkuttavat pienen lapsensa syntymää. Tällä hetkellä minuun vain sattuu. Ilo ja onni kummeudesta on tänään taas jossain sisimpäni syövereissä eikä tahdo päästä pintaan.. "Ilon kautta vaan..." sanoi eräs henkilö minulle. Yritän. Ihan tosissani yritän. Tänään taas en vain siihen pysty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kuulisin mielelläni ajatuksia, joita tekstejäni lukiessa mahdollisesti sinulle herää. Kiitos kommentistasi! Asiattomuuksia en julkaise.