Aikaa ajatella

Automatkat ovat yleensä minulle aikaa, jolloin ajattelen omia juttujani, omassa rauhassa. Radio pauhaa, mutta en juurikaan kiinnitä siihen huomiota. (Mutta kyllä, keskityn toki myös siihen ajamiseen, ei huolta.) Sanomattakin on varmasti selvää, mikä aihe on yleensä päällimmäisenä mielessä. Eilen ajoin entiselle kotipaikkakunnallemme käymään ja varsinkin sinne mennessä alkaa sama nauha pyöriä. Miksi piti käydä näin? Miksi juuri meillä piti olla näin tavattoman, suomeksi ja suoraan sanottuna, paska tuuri? Ei tämän näin pitänyt mennä, ei!

Eilen ajaessani takaisin kotiin tajusin kuinka olen alitajuisesti yrittänyt hirveästi kapinoida tulevaisuuden uudelleen suunnittelemista vastaan. Elämänhän piti mennä ihan toisella tavalla! Ei mitään työ tai opiskelusuunnitelmia! Eieeieieiii! Minulla piti olla nyt kuukauden ikäinen pienokainen, univajetta ja joka puolella puklurättejä, vaipanvaihto rumbasta puhumattakaan. Joku varmasti sanoisi, (ja taisipa joku minulle tokaistakin, itkiessäni menetystämme) että ajattele asiaa niin, että sait vielä jatkoaikaa nukkua yösi rauhassa ja mennä ja tulla niin kuin haluat. Kyllä, se on aivan totta. Mutta kun minä ihan tosiaan vapaaehtoisesti olisin vaihtanut myöhään nukkumisen yösyöttöihin ja aikatauluttanut arkeni uudestaan tuon pienen ihmisen mukaan.

Tiedän varsin hyvin, että elämää ei voi käsikirjoittaa. Ja kaikki ei mene niin kuin sen on kuvitellut. Vasta tällä viikolla olen jotenkin antanut itseni sisäistää, että elämä voi silti jatkua. En voi jäädä tähän ajatukseen kiinni, että mitä voisi nyt olla. Vaan minun on vain sitkeästi yritettävä rakentaa elämää siltä pohjalta mitä nyt on. Vasta saamani työpaikan myötä, olen yrittänyt taas luottaa tulevaan ja uskoa, että kaikki järjestyy kyllä, ajallaan. Ajattelin viimein, että Autumnharmony, et voi lakata kokonaan elämästä. (No, täytyy kyllä myöntää että lähes heti syyllisyys iski, että hyi hyi, huono äiti! Nytkö jo voit kuvitella jatkavasi elämää ja suunnitella uutta!)

Eräs ihminen sanoi tässä taannoin minulle, että ajattele, jos joku sanoisi tänään sinulle, että ensi vuonna olet raskaana ja kaikki menee hyvin tai että muutaman vuoden päästä teillä on jo monta lasta, et varmasti tuntisi olevasi "epätoivoinen" tässä hetkessä. Voi kunpa joku oikeasti tulisikin ja sanoisi 100% varmuudella, että kaikki menisi vielä hyvin. Että jonain päivänä varmasti meilekin oma pieni kotiin saadaan. Voisinkohan jostain saada kristallipallon jolla näkisi tulevaisuuteen? Koska tuskaisinta tästä elämästä tosiaan tekee tälle hetkellä juuri se, että mitään varmuutta mistään ei ole. Kukaan kun ei voi luvata, että meille vielä eläväinen saadaan tai ylipäätään annetaan edes uutta mahdollisuutta yrittää...