Näillä mennään

Lähestyvän joulun ajattelun kautta ajatukset johtivat taas meidän Enkeliin ja siitä sitten taas kätevästi sairaalaan sekä tekemäämme valitukseen. Johon ei edelleenkään ole kuulunut vastausta. Kohta oikeasti palaa pinna viimeisen kerran. Eivät tätäkään sitten osanneet hoitaa niinkuin pitäisi. Viime viikon vielä odotin ihan kiltisti, mutta kohta menen linjoja pitkin. Joko huomenna? Luoja (tai ihan mikä tahansa) armahtakoon sitä, joka tämän kasaantuneen purkauksen kohteeksi siellä päässä joutuu! Lupaat vaan, et kuitenkaa sano pahasti. Et ole sellainen, vaikka kuinka etukäteen purpatat..

Olen aika pitkäpinnainen ihminen mielestäni, mutta tällä osa-alueella ei kyllä enää kärsivällisyys riitä. Paskaahan sieltä tietysti niskaan sataa, mutta oispahan ohi tämä odottelu! Tänään jo sydän hyppäs kurkkuun kun luulin, että sieltä olivat kirjeen viimein laittaneet. Mutta ei, olikin vain lasku. Jännittää, ahdistaa, kiukuttaa. Ja silti joka päivä postia hakiessa on ajatus, että no, joko? Mutta ei. Mitenkäs muutenkaan.

Mutta muuten täällä menee tällä hetkellä ihan ok. Itku ollut tosin taas todella herkässä koko viikon, eli ne kolkuttelee siis ovella. Työstäni pidän edelleen valtavasti ja pyydettiin minua jatkamaankin jos vain elämäntilanne antaa myöten sitten kun tarve on, ajankohtaa tosin eivät osanneet vielä sanoa. Haluaisivat minut mielellään sijaistamaan silloin sitten uudestaan. (Olen kai siis jotain tehnyt oikein, kun muutaman työpäivän jälkeen jo jatkoa miettivät). Ja tietenkin lupauduin, jos en muita töitä siihen mennessä ole löytänyt. Harmittaa vain jo valmiiksi niin kovin, että lyhyt pesti on tällä erää tämä. Mutta onpahan ainakin helmikuulle asti tiedossa mitä tekee.

Viime viikko ja viime päivät on menneet aika hujahtamalla. Olen käynyt töissä, nähnyt ystäviä, ommellut, virkannut ja käynyt konsertissa. Virkkaus on ollut viime aikoina pääasiallinen pakoreittini omista ajatuksistani. Sillä hetkellä en ajattele muuta, yritän vain pysyä laskuissa mukana, ettei tule virheitä. Olen ennenkin täällä sanonut, että käsityöt ja askartelu ovat pakokeinoni tästä kaikesta. Nytkin on monta ideaa jo mielessä, odottamassa toteutustaan. 

Olen myös tietoisesti yrittänyt välttää vähän blogimaailmassa pyörimistä (poisluettuna käsityöblogit) ja osittainen onnistunutkin. Vaikka tämä kirjoittaminen ja muiden tekstien lukeminen sekä kommenttien saaminen (kiitos niistä ♡) on auttanut ja auttaa edelleen todella paljon, olen jotenkin niin... miten sen kuvailisi.. niin loppu. Kertakaikkisen loppu ja turhautunut tähän olotilojen vaihteluun. Yhtenä hetkenä sitä saattaa olla ihan "normaali" olo, kun taas toisena voisin romahtaa lattialle itkemään tai haluan jäädä vain peiton alle enkä tulla koskaan sieltä pois. Yritin siis blogien lueskelun ja kirjoittamisen välttelyllä testata, muuttuisiko olo, kun en itse tietoisesti koko ajan muistuta asioista. Mutta ei muuttunut. Kyllä ne ajatukset samana pysyy ja aina sen sysäyksen ajatusketjun aloittamiselle jostain ärsykkeestä saa. Joten kai tämä vain on tapani käsitellä asioita, rämpiä välillä siellä pohjamudissa, jotta pää pääsee pinnalle edes välillä pulpahtamaan.

No, tulipa taas sekava ajatustenavaus-postaus, tarkoittaa varmaan sitä että pitäs mennä nukkumaan. Mutta tällaista tänään ja näillä mennään.