Päivät tässä asunnossa nimittäin. Ja hyvä niin, alkaa tämä tavaroiden väistely pikkuhiljaa ärsyttämään. Tuntuu, että on pakannut jo ikuisuuden ja silti löytyy uutta pakattavaa. Vielä tietysti on se kovin rutistus edessä, että saadaan nämä kaikki täältä kannettua pois.. Onneksi on paljon apulaisia. Huh, tämä viikko on mennyt kyllä niin hujauksessa.
Muutosta johtuen kävin tällä viikolla tapaamassa myös ystävääni ja kummilastani. Seuraavan kerran näen heitä ties milloin, koska todennäköisesti yhteyden pito on minun harteillani. Eikä siinä mikään, olen jo tottunut.. Aiemmissa postauksissani olen ehkä puhunut hieman katkeraankin sävyyn siitä, kuinka tuntuu, että he eivät tajua mikä onni heidät on kohdannut ja kuinka vauvan tulo ei edes juurikaan näy talossa. Nyt katkeruus on painunut hieman taka-alalle ja tilalle on noussut huoli. Ei niinkään siitä, etteikö lapsen hoito sujuisi, vaan huoli ystävästäni. Kaikki kävi hänelle ehkä liian nopeasti ja olen huolissani hänen jaksamisestaan sekä henkisestä hyvinvoinnistaan. Lapsi kun on aika vaativaa sorttia, vaikka pääasiallisesti kiltti onkin. Keskustelin ystäväni kanssa ja huomasin, että huoleni ei ollut täysin aiheeton. Olin jo rivien välistä lukenut kaikki nämä jutut, vaikka en niihin ole jaksanut tarttua. Viime aikoina kun oma empatiakyky on ollut ajoittain karkuteillä ja muiden huolista kiinnostuminen ei ole paljon napannut. Mutta tällä viikolla etenkin koin, että vanha minä puski esiin. Se sanoi minulle, että nyt sinun täytyy tehdä jotain. Ystäväsi tarvitsee sinua. Ja tämä on enemmän minua. Vaikka kuinka itselläni on paha olla, yritän silti kyetä huolehtimaan myös muista. (Oman jaksamisen kustannuksellakin joskus, mutta nyt ei puhuta siitä.)
Asioista puhuminen hänen kanssaan onnistuu kyllä, silloin kun joku niistä kysyy. Itse hän ei tuo niitä esille. Asiaan liittyy niin paljon kaikkea, enkä halua niitä tähän kirjoittaa. Asiat vain tosin ovat sellaisia, että muutoksen ja avun vastaan ottamisen on lähdettävä hänestä itsestään, muutoin ei kukaan voi auttaa. Nyt voin vain kuulostella tilannetta ja tarjota apuani jos vain jotain pystyn tekemään. Olen kyllä todella hyvilläni, että kysyin suoraan. Ja ylipäätään sain osoitettua mielenkiintoa muiden asioihin. Mutta nyt keskityn tähän muuttoon ja meidän uuteen alkuun.
P.s. kissan kanssa tabletilla kirjoittaminen on aika mielenkiintoista. Toinen kun istuu melkein aina sylissä, kun kirjoitan (tai kunhan vaan istun alas). Meinaa vaan olla välillä liian monet tassut tabletilla, menee tuplasti aikaa kun tulee tuplasti enemmän kirjoitusvirheitä :) mutta ei haittaa, mamman oma kissu ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kuulisin mielelläni ajatuksia, joita tekstejäni lukiessa mahdollisesti sinulle herää. Kiitos kommentistasi! Asiattomuuksia en julkaise.