Nyt ei oikein irronnut nasevaa otsikkoa, anteeksi. Viime päivät ovat menneet hujauksessa. Mutta onpahan kerennyt karttua jotain kirjoitettavaa. Matkustin siskoni luokse muutamaksi päiväksi kylään ja samalla näin myös ihania ystäviäni. Vaikka tuli taas enemmän ja vähemmän avauduttua kaikesta mikä mielessä velloo, sain myös osittain osan sitä vanhaa itseäni esiin mikrosekunneiksi. En koko ajan ajatellut lapsettomuutta. En menetystämme enkä maailman epäreiluutta. Kiitos ihanat, kun aina kuuntelette, vaikka jauhaisin samat asiat tuhannen ja yhden kerran.
Vaikka vauvamaha kahvilassa, rattaat kävelykadulla ja vauvan itku ravintolassa saivat palan nousemaan kurkkuun ja sen tutun sisuskalut nurin kääntävän tunteen palaamaan, onnistuin pitämään ne kurissa. Tiedostin niiden palaamisen, mutta opettelen elämään niiden kanssa. Ehkä ne tulevat kerta kerralta lievemmin esiin ja häviät joskus kokonaan.
Kuten jo aiemmin hehkutin, reissuni perimmäinen tarkoitus oli mennä katsomaan ystävälleni hääpukua. Voi että ystäväni näytti niiiiin kauniilta eräässä puvussa josta tuli ykkössuosikki! Suosikki oli kylläkin ihan päinvastainen kuin mitä menimme hakemaan. Hyvä osoitus siitä, että mielikuvat eivät välttämättä vastaakaan aina lopullista tulosta. Ystäväni näytti upealta morsimelta ja tämä kaaso tirautti jo pienet itkut sovituksessa. Mitenhän itse hääjuhlassa käy? Tuskin ilon kyyneliltä tullaan säästymään. Ja toiselle sovituskierrokselle päästään parin viikon päästä! En malta odottaa :)
Mutta niin, kuten kaiken kivan pitää joskus päättyä, näiden mukavien päivien päätteeksi kotona odotti (toivottavasti) viimeinen lasku sairaalasta.. Ja armoton ketutus ja paha mieli oli täällä taas. Että näin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kuulisin mielelläni ajatuksia, joita tekstejäni lukiessa mahdollisesti sinulle herää. Kiitos kommentistasi! Asiattomuuksia en julkaise.