Totuuden hetki..

Viikonlopun ja alkuviikon yritin ajatella positiivisia asioita ja olla ajattelematta tätä päivää. Tämä aamu alkoi kauhealla jännityksellä. En pystynyt syömään mitään, pelotti niin paljon. Koko automatkan ajatukset laukkasivat villeinä ja odotushuoneessa suorastaan tärisin. Kävin tänään siis lääkärillä, jotta tietäisin missä tämän kropan kanssa mennään. Siinä aulassa istuessani mietin, että mitä jos lääkäri sanookin, että kroppa on niin rikki, ettei lapsista tarvitse enää edes haaveilla.

Varasin tämän ajan sellaiselle lääkärille, jonka luona kävin jo kesällä aiemminkin, ettei tarvinnut taas kertaalleen kertoa koko tarinaa alusta. Onneksi lääkäri muisti minut ja oli todella ymmärtäväinen kun kerroin huolistani. Kädet täristen kävelin tutkittavaksi, olo oli kuin tuomiolle astellessa. Tämä lääkäri oli pitkään hiljaa, tutki ja tulosti kuvia. Viimein hän sanoi, että hänen mielestään kaikki näytti siltä kuin pitääkin. Ja ettei estettä uudelle raskaudelle hänen mielestään ole. Oli kuin iso kivi olisi nostettu pois harteiltani! Oli helpottavaa kuulla, että mitään fyysistä estettä uudelle yritykselle ei ole. Mutta se onkin sitten taas toinen juttu, milloin uskallamme alkaa yrittämään uutta raskautta. Siihen voi kulua vielä aikaa. Välillä on jopa käynyt mielessä rauhoittaa koko loppuvuosi vauvahaaveilta. Vaikka oman lapsen kaipuu on kova, on pelko uudesta keskenmenosta niin vahvasti läsnä. Tunne on niin kamalan ristiriitainen ja masentaa toisaalta jo valmiiksi se, että seuraavaakin plussaa saadaan varmasti taas odottaa ja odottaa.. Siksi ei toisaalta haluaisi tuhlata aikaa enää yhtään.