Tässä oman rakkaan lemmikkini touhuja katsoessa, ajattelin näin Maailman eläinten päivän kunniaksi lisätä postauksen, jonka omistan nelijalkaisille ystävillemme. Itse olen erittäin eläinrakas ja eläimet ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Harvoin ihmiset antavat tarpeeksi arvoa näille karvaisille tukijoille ja kuuntelijoille. Oma lemmikki, kaikkine piirteineen, oli ne sitten rasittavia tai ihania, on ainakin minulle ollut henkireikä. Itse olen kokenut lohduttavaksi oman lemmikin läsnäolon silloin kun olen ollut todella maassa. Vaikka kissoista sanotaan, että ne ovat itsekkäitä ja epäsosiaalisia eläjiä, on todettava, että oma kisuni on kyllä kaikkea muuta. Kissa seuraa minua joka paikkaan ja tulee lohduttamaan jos näkee minun itkevän. Pitää seuraa kun olen yksin. Oma karvapallo kehräämässä sylissä rauhoittaa ja tuo lohtua. Nytkin kisu kiipesi syliini nukkumaan. ♡
Olen lukenut jonkin verran eläinten terapiakäytöstä. Eläimen silittäminen ja sille juttelu helpottaa oloa. Onhan siitä tieteellistäkin näyttöä, että esimerkiksi lemmikkikissan silittäminen ja sen rauhoittavan kehräämisen kuunteleminen alentaa verenpainetta ja stressitasoja. Ja pitää tietenkin muistaa kaikki opaskoirat, joita on koulutettu avuksi vanhuksille ja vammautuneille. En nyt ala pitämään luentoa kaikenmaailman tutkimuksista enkä mihin ja mitä kaikki eläimiä käytetään apuna ihmisten arjessa. Mutta haluan vain nostaa esille sen, että myös surun hetkellä omasta lemmikistä voi olla suuri apu. Se ei osaa sanoa mitään, ei kertoa lohdutuksen sanoja. Se ei anna sinulle vastauksia kysymyksiisi, mutta se on läsnä. Se kuuntelee, rakastaa sinua ehdoitta ja tuo päiviisi valoa. Muistakaamme siis lemmikkejämme ja antakaamme niille arvoa. Olivat ne sitten kissoja, koiria, kaneja tai kultakaloja, mitä tahansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kuulisin mielelläni ajatuksia, joita tekstejäni lukiessa mahdollisesti sinulle herää. Kiitos kommentistasi! Asiattomuuksia en julkaise.