Kun jo joskus aiemmin (kaaaauan sitten) ajattelin aloittaa blogin kirjoittamista, ajatuksenani oli aloittaa käsityö/valokuvaus/muu elävästä elämästä kertova blogi. Alkuvuodesta taas kun se kauan kaivattu plussa viimein siihen testiin tuli, kävi mielessä aloittaa odotusajan fiiliksistä kertovan blogin kirjoittaminen. Se sitten kuitenkin jäi, erinäisistä syistä. Avaan asiaa ehkä myöhemmin. Ja hassua, että ensimmäistä kertaa koin paloa osallistua jonnekin foorumille keskustelemaan ja jakamaan kokemuksia. En aiemmin ollut sellaista miettinyt. (Mutta liekö ollut jollain lailla kohtalolla sormensa pelissä jo tässäkin, kun rekisteröityminen eräälle haluamalleni foorumille ei onnistunut. Että ihan turhaan menet keskustelemaan, kyllä tämä onni sulta kohta taas pois otetaan..)
Niinpä tästä ensimmäisestä ''julkisesta päiväkirjastani'' tulikin sitten ns. surujen kirja. Tai miksi tätä nyt sitten kutsuisi.. Mutta ehkäpä tästä voi vielä tulevaisuudessa tulla se odotusblogi? Niin hartaasti toivon. Mutta tällä hetkellä kaikki tuntuu niin toivottomalta, etten itsekään siihen usko. Sana, jolla tätä olotilaa voisi varmaan kuvata on tyhjyys. Siltä tämä on ainakin tuntunut, monien muiden tunteiden sekamelskan lisäksi..
Enkelini, äidillä on sinua ikävä ♡
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kuulisin mielelläni ajatuksia, joita tekstejäni lukiessa mahdollisesti sinulle herää. Kiitos kommentistasi! Asiattomuuksia en julkaise.