Tuntuu, että olemme jollain tavalla väliinputoajia tässä kokemassamme asiassa. Tapahtuu paljon alkuraskauden keskenmenoja tai sitten jokin menee pieleen vasta paljon myöhemmin. Eräs kätilökin minulle sanoi, että on harvinaista, että keskiraskaudessa menee jotain pieleen. Hän oli kuulemma ollut alalla vajaat 20 vuotta ja olin ensimmäinen tapaus hänen työurallaan. Siinä hetkessä se tuntui pahalta, ihan kuin hän jotenkin olisi yrittänyt lohduttaa, että ei näin yleensä vaan käy. No kiva kun kerroit, mutta meillepä kävi.
Tuntuu, että vertaistukea kyllä löytyy ennen rv 12 tapahtuneiden keskenmenojen kokeneille ja sitten taas rv22 jälkeen lapsensa menettäneille löytyy vaikka mitä ryhmiä. Ja tuntuu, että niihin meillä ei ole asiaa, netissä olevat ryhmätkin ovat suljettuja. Enkö osaa etsiä oikeasta paikasta? Vai onko meitä oikeasti niin harvassa? Olemmeko jotenkin vähempiarvoisia surussamme kuin nämä muut?
Ymmärrän, että johonkin se raja on lääketieteellisesti vedettävä, mutta tuntuu epäreilulle, että 200g/2 viikkoa jotenkin mukamas erottaa meidät "oikeudesta" puhua vauvasta tai synnytyksestä. Epäreilulle tuntuu myös se, että kun ilmoitimme halumme haudata tyttäremme, tuli ensin hiljaisuus ja sitten vasta sanottiin, että okei, lääkäri kirjoittaa hautausluvan. Ja todettiinpa, että yleensä annetaan sairaalan hoitaa asia. Aha. Selvä. Mutta me emme olisi kestäneet ajatusta, että hänet olisi vaan viety johonkin. Johonkin.. en edes halua ajatella minne. Eikä onneksi tarvitsekaan.
Vaikka olen parjannut hoitohenkilökuntaa, on tähän väliin mainittava edes yksi valon pilkahdus. Oman kotikuntamme neuvolatäti, joka oli tuuraamassa vakituista neuvolatätiämme, osasi sanoa juuri ne oikeat asiat. Esimmäisen kerran tuntui, että surumme js tuskamme otetaan tosissaan jonkin muunkin tahon kuin läheistemme ja ystäviemme toimesta. Sitä kun ei sairaalassa kukaan osannut tehdä. Ei yhtään osanottoa ei surunvalitteluja. Mutta tämä ihana neuvolatäti, hän sanoi, että olemme vanhempia, vaikka pikku tyttömme ei enää kanssamme olekaan. Se tuntui hyvältä. Kiitos hänelle siitä ja monista muista lohduttavista sanoista ja aidosta välittämisestä. Näin sen kuuluisi ollakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kuulisin mielelläni ajatuksia, joita tekstejäni lukiessa mahdollisesti sinulle herää. Kiitos kommentistasi! Asiattomuuksia en julkaise.