maanantai 28. heinäkuuta 2014

Laatuaikaa

Viikonloppu mennä hujahti työn ja ystävän tapaamisen merkeissä. Oli kiva huomata, miten mieheni ystävä on ottanut myös minut kaveripiiriinsä mukaan. Vietettiin oikein kiva ilta ravintolassa ja sitten seuraavana päivänäkin vietettiin aikaa kaikki kolme yhdessä, ennen kuin lähdettiin omille suunnillemme. Hän kotipaikalleen ja me mieheni J:n kotipaikalle.

Tultiin eilen J:n kanssa anoppilaan talonvahdiksi, kun talonväki on matkoilla muutaman päivän. Ihanaa päästä luonnon rauhaan, grillaamaan ja olemaan vaan yhdessä rakkaan kanssa. Siskoni suostui onneksi kisun vahdiksi, kun en raaskinut sitä lähteä taas kuljettamaan. Vaikka kisu hyvin täällä anopin saunanlauteilla viihtyykiin, on oma kopsa kotona paras paikka.

Tänään kävin töissä pyörähtämässä ja nyt olisi kaksi vapaata. Ilokseni sain kuulla, että mies menee huomenna vasta illaksi töihin ja keskiviikko olisi mahdollisesti jopa vapaa. Yhteinen aika kun on ollut aika kortilla viime aikoina, ei voi muuta kuin nauttia näistä hetkistä ♡ Puusauna, linnunlaulu, kesäilta ja oman kullan kainalo. Voiko ihanampaa enää olla?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuulisin mielelläni ajatuksia, joita tekstejäni lukiessa mahdollisesti sinulle herää. Kiitos kommentistasi! Asiattomuuksia en julkaise.